Lapsille
Järjestämme käsityön taiteen perusopetusta molemmissa käsityökeskuksissamme. Opetus käsityökoulussa on tavoitteellista ja vuosittain etenevää. Opetuksessa käydään läpi käsityön erivaiheet suunnittelusta toteuttamisen. Perusopetuksen tavoite on opettaa erilaisia käsityötekniikoita, työvälineiden ja materiaalien käyttöä sekä rohkaista luovaan ilmaisuun ja itsensä toteuttamiseen.Paraisten Käsityökoulussa on tulevana lukuvuonna kaikkiaan kolme ryhmää. Opetuksessa painotetaan tekstiiliä ja vaatetusta. Käsityökoulu antaa käsityötaiteen perusopetusta ja opetusta on kerran viikossa. Lukuvuosimaksun lisäksi maksetaan kohtuulliset materiaalikustannukset lukukauden päättyessä. Osallistujat eivät ole vakuutettuja yhdistyksen puolesta. Lapsilla tulee olla sopiva vaatetus ja sisäjalkineet. Välipalaa voi halutessaan syödä. Tervetuloa mukaan, toimintaa järjestetään keltaisessa talossa, Lukkarinkujalla 5 Parainen!
Käsityökoulun oppilaaksi haetaan vuosittain keväällä. Ilmoittautuminen on sitova koko lukukaudelle. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mukaan pääsee myös kesken lukuvuoden, mikäli vapaita paikkoja löytyy. Opintonsa aikaisemmin aloittaneilla on etuoikeus jatkaa opintojaan seuraavana lukuvuonna. Materiaalikustannukset käytön mukaan.
7-10 vuotiaat
Maanantaisin
14:45–16:30
Lukukausi alkaa: 21.08.2023
Opettaja: Beatrice Bäcklund
Lukukausimaksu: 105 €
7–10 vuotiaat
Maanantaisin
17:00–18:45
Lukukausi alkaa: 21.08.2023
Opettaja: Beatrice Bäcklund
Lukukausimaksu: 105 €
9–10 vuotiaat
Tiistaisin
17:00–18:45
Lukukausi alkaa: 22.08.2023
Opettaja: Beatrice Bäcklund
Lukukausimaksu: 105 €
Yli 11 vuotiaat
Torstaisin
17:00–19:15
Lukukausi alkaa: 24.08.2023
Opettaja: Auri Norrman
Lukukausimaksu: 130 €
Ipana Hanttis on 4-6 vuotiaille lapsille suunnattua toimintaa lauantaisin aamupäivällä. Ryhmiä on kaksi, ruotsinkielinen ja suomenkielinen. Molemmissa ryhmissä on kuusi oppilaspaikkaa. Alle kouluikäisten lasten ryhmässä harjoitellaan erilaisten välineiden, materiaalien ja tekniikoiden turvallista käyttöä. Tehtävät kehittävät lapsen hienomotoriikkaa sekä silmän ja käden yhteistyötä. Mielikuvitukselle ja luovuudelle annetaan hyvä maaperä kasvaa satuja ja tarinoita toiminnassa unohtamatta. Tervetuloa mukaan, toimintaa järjestetään keltaisessa talossa, Lukkarinkujalla 5 Parainen!
Ruotsinkielinen ryhmä
Lauantaisin
11:15–12:00
Lukukausi alkaa: 21.01.2023
Opettaja: Eliisa Riikonen
Lukukausimaksu: 65 €
Suomenkielinen ryhmä
Lauantaisin
10:00–10:45
Lukukausi alkaa: 21.01.2023
Opettaja: Eliisa Riikonen
Lukukausimaksu: 65 €
Käsityökasvatus pienille lapsille tukee lapsen sisäistä kiinnostusta materiaaleihin, väreihin ja muotoihin. Tämän leikkimielisen toiminnan tavoite on tarjota erilaisia elämyksiä pintojen, tunteiden, värien ja materiaalien maailmassa. Aistit ja visuaalinen maailmaa ovat keskeisiä mutta toiminnassa tuetaan myös loruilla ja leikeillä. Satumaailman tarinoiden kautta harjoitellaan silmän ja käden yhteistä koordinointia ja hienomotoriikka sekä kyky havaita kolmiulotteiset esineet.
Lapset, jotka osallistuvat toimintaan vanhempansa tai jonkun muuan aikuisen kanssa, osaavat jo muodostaa kokonaisia lauseita äidinkielellään. Toiminta tarjoaa niin lapsille kuin aikuisille turvallisen ja mukavan ympäristön tutustua uusiin eri kieltä puhuviin ihmisiin ja herättää kiinnostus toiseen kotimaiseen kieleen. Ohjelma suunnitellaan ryhmille, joissa on yhtä monta suomenkielistä ja ruotsinkielistä. Jokaisessa ryhmässä on kaksi ohjaajaa, yksi suomenkielinen ja yksi ruotsinkielinen. Kässäkylpy -hanketta rahoittaa Svenska Kulturfondenin strateginen ohjelmaa Hallå! ja Svenska folkskolans vänner. Tervetuloa mukaan, toimintaa järjestetään keltaisessa talossa, Lukkarinkujalla 5 Parainen!
Taito Tenavat
16.3–13.4.2023
15:30–16:15 5 kertaa
Kässäkylpy kahdella kielellä 3-5 vuotiaille vanhempansa tai jonkun muun aikuisen kanssa.
Paikka: Lukkarinkuja 5 (keltainen talo)
Opettaja:Beatrice Bäcklund, Päivi Hietala
Hinta: 35 € /perhe sisältäen materiaalit yhdelle lapselle. Materiaalikustannus perheen muille lapsille 15€.
Taito Tenavat
20.4–25.5.2023
15:30–16:15 5 kertaa
Kässäkylpy kahdella kielellä 3-5 vuotiaille vanhempansa tai jonkun muun aikuisen kanssa.
Paikka: Lukkarinkuja 5 (keltainen talo)
Opettaja:Beatrice Bäcklund, Päivi Hietala
Hinta: 35 € /perhe sisältäen materiaalit yhdelle lapselle. Materiaalikustannus perheen muille lapsille 15€.
Tarjoamme mielenkiintoisia päiväleirejä ympäri vuoden. Kaksikieliset leirit soveltuvat yli 8 vuotiaille lapsille ja täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Päälle sopivat vaatteet, mukaan sisätossut ja välipalaa. Lasten käytössä on jääkaappi ja mikro ruoan lämmittämiseen. Osallistujat eivät ole vakuutettuja yhdistyksen puolesta. Olemme yhteydessä sähköpostilla noin viikkoa ennen kurssin alkua ja pidämme oikeudet ohjelma muutoksiin sekä leirin perumiseen. Osallistujille ilmoitetaan leirin peruuntumisesta.
5.6–9.6.2023
10:00–14:00
Kudotaan kangaspuilla! Kurssilla jokainen suunnittelee ja kutoo oman maton. (Lapsen pituus 130 cm)
Paikka: Lukkarinkuja 5
Opettaja: Beatrice Bäcklund
Hinta: 45 € + materiaalit
12.6–16.6.2023
10:00–14:00
Kudotaan kangaspuilla! Kurssilla jokainen suunnittelee ja kutoo oman maton. (Lapsen pituus 130 cm)
Paikka: Lukkarinkuja 5
Opettaja: Beatrice Bäcklund
Hinta: 45 € + materialkostnader
31.7–4.8.2023
10:00–14:00
Kudotaan kangaspuilla! Kurssilla jokainen suunnittelee ja kutoo oman maton. (Lapsen pituus 130 cm)
Paikka: Lukkarinkuja 5
Opettaja: Beatrice Bäcklund
Hinta: 45 € + materialkostnader
7.8–11.8.2023
10:00–14:00
Kudotaan kangaspuilla! Kurssilla jokainen suunnittelee ja kutoo oman maton. (Lapsen pituus 130 cm)
Paikka: Lukkarinkuja 5
Opettaja: Beatrice Bäcklund
Hinta: 45 € + materialkostnader
Käsityökoulu antaa käsityötaiteen perusopetusta ja opetusta on kerran viikossa. Lukuvuosimaksun lisäksi maksetaan kohtuulliset materiaalikustannukset lukukauden päättyessä. Koulu on kaksikielinen. Lapsilla tulee olla sopiva vaatetus, sisäjalkineet ja välipalaa. Osallistujat eivät ole vakuutettuja yhdistyksen puolesta. Tervetuloa mukaan!
Käsityökoulun oppilaaksi haetaan vuosittain keväällä. Ilmoittautuminen on sitova koko lukukaudelle. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mukaan pääsee myös kesken lukuvuoden, mikäli vapaita paikkoja löytyy. Opintonsa aikaisemmin aloittaneilla on oikeus jatkaa opintojaan seuraavana lukuvuonna.
Käsityökoulu
Maanantaisin
15:00–16:45
Lukukausi alkaa: 04.09.2023
Opettaja: Minna Mollgren
Lukukausimaksu: 105 €
Tarjoamme mielenkiintoisia päiväleirejä ympäri vuoden. Kaksikieliset leirit soveltuvat yli 8 vuotiaille lapsille ja täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Päälle sopivat vaatteet, mukaan sisätossut ja välipalaa. Lasten käytössä on jääkaappi ja mikro ruoan lämmittämiseen. Osallistujat eivät ole vakuutettuja yhdistyksen puolesta. Olemme yhteydessä sähköpostilla noin viikkoa ennen kurssin alkua ja pidämme oikeudet ohjelma muutoksiin sekä leirin perumiseen. Osallistujille ilmoitetaan leirin peruuntumisesta.
12.6–16.6.2023
10:00–14:00
Kesäleiri Taito Kemiössä! Kokeillaan erilaisia käsitöitä ja askartelua yhdessä, käsintehdyn kesän merkeissä
Paikka: Arkadiantie 2
Opettaja: Minna Mollgren
Hinta: 45 € Inkluderar material